Timantit

Timantit syntyvät kovassa paineessa ja kuumuudessa kymmenien kilometrien syvyydessä maan pinnan alla, tiiviiksi kiteytyvästä hiilestä. Luonnollisten timanttien valmistusaika on noin miljardi vuotta ja luonnon tuottamana kivet sisältävät usein epäpuhtauksia. Tiivistyminen ei aina etene tasaisesti joka suuntaan ja kiven sisään voi myös jäädä jotain 'ylimääräistä' . Timantteja pystytään nykyisin valmistamaan myös laboratorioissa. Nämä ihmisen valmistamat kivet ovat periaatteessa täysin virheettömiä.

Kuvassa on korvakoru noin 1850-luvulta, 18 karaatin kultaan on istutettu hiomaton, ns. kaivoslouhittu timantti. Timantin sisällä näkyy erilaisia kiderakenteita, kuten kuplia ja tummempia läikkiä.

Niinsanotut hiilisulkeumat ovat tyypillisiä timantin sisällä olevia epäpuhtauksia. Tummat juovat ja pisteet ovat sitä hiiltä, josta timanttikin on tehty. Erityisen mielenkiintoisia ovat sulkeumat, joilla on jokin muoto. Allaolevan art deco timanttisormuksen pitkä ja tumma hiilisulkeuma muistuttaa erehdyttävästi Auringon filamenttia, mistä aurinkotutkija-omistaja onkin erityisen ylpeä.

Tällä englanninkielisellä sivustolla esitellään muita erikoisenmuotoisia sulkeumia, joita on löydetty timanttien sisältä: Cool Inclusions.

Erikoisin lie sivuston alimmaisessa kuvassa, jossa kiven syntyvaiheessa timantin sisään on joutunut pieni vaaleanpunainen granaatti-kivi.

Mikroskoopilla kuvattuja timanttien sisärakenteita löytyy myös tältä blogisivustolta.

Allaolevissa kuvissa on korkeassa 1900-luvun alun istutuksessa vanhahiontainen timantti. Timantti kapenee ylöspäin, ja kiven sisässä näkyy pistemäisiä pieniä sulkeumia. Hiontamalli on tyypillinen 1700-1800-luvuille, jolloin timantin pohjaa ei hiottu teräväksi vaan pohja on tylppä. Poikki leikattu pohjakärki näkyy silloin päältäpäin selkeänä pyöreänä rinkulana kiven keskellä.

Vanhoihin timanttisormuksiin on huomattavan usein istutettu kiviä, jotka eivät ole nykyajan puhtausluokitusten kärkikaartia, ja jotka harvoin kuuluvat hionnaltaan siihen arvokkaimmaksi laskettuun timanttikastiin (matemaattisiin malleihin perustuva tietokoneohjattu briljanttihionta yleistyi vasta 1970-luvulla). Koneella tietokoneohjatusti hiottu moderni kivi on todellakin hyvin erilainen kuin käsin hiottu kivi, jossa näkyy tekijän käden jälki. Sulkeumat, hivenen epäsymmetrinen taulu, ja vuosikymmenten tai vuosisatojen aikana käytössä tulleet naarmut ja säröt ovat osa vanhojen timanttien viehätystä. Ja usein vanhojen timanttien loiste on 'vahvempaa' kuin uusien: niissä on vähemmän valoa taittavia viisteitä, mutta kun valo sitten osuu korkeaan ja syvään kiveen on bling-efekti sitäkin hienompi!

Lopuksi vielä linkki wikipedian timanttitietoihin.