Korujen kultapitoisuus määritellään karaateissa (ct). Karaattimäärä kertoo, kuinka suuri osa käytetystä seoksesta on puhdasta kultaa. Puhdas kulta on 24 karaattista (24/24, tai 1000/1000). Koruissa usein käytetty 18 karaatin kulta on 75 prosenttista kultaa (18/24, tai 750/1000), vanhoissa koruissa yleinen 9 karaatin kulta on 37.5 prosenttista kultaa (9/24, tai 375/1000). Korusta löytyvä leima "750" tarkoittaa siis 18 karaatin kultaa ja "375" tarkoittaa 9 karaatin kultaa. 18 karaatin kulta on pehmeämpää, sitkeämpää ja kultasepälle helpompaa käsitellä koruja työstettäessä, kun taas 9 - 15 karaatin kulta kovempana on myös kestävämpää. Esimerkiksi suurin osa englantilaisista 1800-luvun rintasoljista on 9 karaatin kultaa. Eurooppalainen leimastandardi (esim. 750 18 karaatin kullalle ja 925 sterling hopealle) määriteltiin Wienin kokouksessa vuonna 1973. Tätä edeltävät leimat on määritelty hyvin kansallisesti.
Kullan sallitut määrät ovat vaihdelleet eri vuosina ja vuosisatoina, lisäksi ne ovat olleet maakohtaisia. Kultakorussa oleva leima (Englannissa kruunu, Skotlannissa ohdake, Ranskassa kotkan pää jos vähintään 18 karaatin kultaa) vahvistaa kultapitoisuuden virallisesti sekä sen, että korusta on maksettu aikanaan veroa ``kruunulle''. Tilaustyönä kotikäyttöön tehdyissä vanhoissa koruissa on hyvin harvoin mitään leimoja. Kultapitoisuuden voi toki testata, mutta se edellyttää koepalan raaputtamista korusta. Sormuksista leimat ovat saattaneet kadota sormuksen pienentämisen tai suurentamisen yhteydessä.
Jo varhain huomattiin, että timantit loistavat paremmin kun ne on istutettu valkeaan metalliin. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa koruissa yleisesti käytetty valkea metalli oli hopeaa. Esimerkiksi korvakorujen runko ja koukut saattoivat olla 18 karaatin keltakultaa ja kivet oli istutettu erilliseen hopealevyyn. 1800-luvulla platina syrjäytti hopean, mutta platinan käytön ongelma oli sen harvinaisuus ja kalleus. 1930-luvun taloudellinen taantuma ja toisen maailmansodan aikainen käyttökielto koruissa (platinaa tarvittiin sotateollisuuden tarpeisiin) johtivat platinan käytön vähenemiseen. 1920-luvulla valkokulta otettiin käyttöön platinan korvaajana. Ensimmäiset valkokultakorut sisälsivät nikkeliä, mikä allergisten kannattaa huomioida. Nykyisin platina on taas muodissa, etenkin täysplatinaisina sileinä vihkisormuksina, mutta platinasormuksen hinta on tyypillisesti 2-3 kertainen verrattuna 18 karaatin kultasormukseen.
Kultauksia ja kullan korvaajia
GOLD FILLED korut ovat kultakerroksella päällystettyä metallia. Merkintä 1/20 G.F. 12 Kt tarkoittaa, että koru on ainakin 1/20 osaltaan kultaa ja päällystyksessä on käytetty 12 karaatin kultaa. Merkintä on G.F. tai doublé d'or.
GOLD PLATED tarkoittaa metallia, johon on galvanoimalla lisätty hyvin ohut kultakerros. Merkinnät ovat esim. G.E.P., gold electroplate, gold plated, tai electro-plaqué d'or.
ROLLED GOLD tarkoittaa metallilevyä (usein messinkiä), joka on laminoitu toisella, kultaisella levyllä. Tällainen kahden levyn yhdistelmä kestää hyvin kulutusta. Merkinnät ovat rolled gold plate, R.G.P., tai plaqué d'or laminé.
FOOL'S GOLD (kissankulta) on kiiltävä metallinen mineraali, joka näyttää kullalta. Tämä rikkikiisu eli pyriitti on hyvin läheistä sukua markasiiteille.
PINCHBECK (tekokulta) on kupari-sinkkiseosta - samoin kuin messinki - ja se näyttää erehdyttävästi kullalta. Pinchbeckin keksi brittiläinen kelloseppä Christopher Pinchbeck (1672-1732). Usein pinchbeck vielä päällystettiin aidolla kultauksella. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa pinchbeckiä käytettiin paljon ketjuissa, kestävyyden ja vähäisen kulumisen vuoksi. Pinchbeck-korujen laatu on usein verrannollinen 18 karaatin kullasta tehtyihin koruihin, ja harvinaisuutensa vuoksi pinchbeck-korut ovat usein jopa kalliimpia kuin aidot kultakorut. Pinchbeckistä on tehty myös imitaatioita. Suomessa vastaava materiaali on nimeltään tombakki.
Hopea
Hopean nykyinen standardi on 925 (sterling silver), eli silloin metallissa on 92,5 % hopeaa ja loppuosa on kuparia. Hopeaesineistä voi löytyä myös seuraavia leimoja: 800, 813, 830, 935 ja 980. Numerot kertovat hopean puhtausasteesta samalla tavoin kuin kullassa. Esineissä, joissa hopeapitoisuus on pieni ja kuparin osuus suuri, voi joskus havaita samanlaista vihertymistä kuin pronssikoruissa (pronssi on kuparin ja tinan seos; messinki puolestaan on kuparin ja sinkin seos, mutta englantilaiset käyttävät molemmista samaa sanaa 'brass' eivätkä erottele näitä kahta). Ranskalaisesta hopeasta voi löytää leimoja, joissa on villikarju tai rapu (jos puhtausaste on yli 800). Englantilainen hopea on merkitty hopealeimalla (leijona), kaupunki- ja vuosileimoilla, sekä tekijän leimalla. Vanhassa hopeassa on myös hallitsijaleima veromerkkinä. Englantilaisesta hopeasta saa siis helposti selville kuka teki, missä, ja milloin.
EPNS (EPNS = electroplated new silver) on galvanoimalla hopealla päällystetty esine. Käytettiin 1800-1900 lukujen taitteessa esim. muuten hopeisten veitsien terissä.
